Lainaa.com

Yleisesti

Voihan itku

05.03.2014, kerozin

Jotenkin tuo itkuisuus tuntuu, että ois lisääntynyt tässä muutaman päivän aikana, joten pientä paniikin poikastakin on sen ansiosta aina välillä iskenyt, kun on meinannut keinot loppua tytön suhteen. Itku kun vain ei ota loppuakseen..

Luulisin, että nuo D-vitamiinitipat on pistäny vatsaa vähän kovalle, joten nyt kokeillaan vähentää määrä 3 tippaan 5 sijaan. Apteekista haettu myös Cuplaton tippoja, jos nekin vähän auttais tilannetta.. Tässä parin päivän sisään nähdään sit miten käy!  Ruoka kuitenki maistunut hyvin, joten en usko, että nälkäänsä itkee.  Tietysti kun vatsaa vääntää, niin arvatenkin unet on myös jäänyt vähille sen myötä. Sekä vauvalla, että itsellä.

Toivotaan, että tilanne tästä paranee pian!

Muutoin on mennyt hyvin, mun ja Villen suhdekin tuntuu kokoajan vaan paranevan tässä ajan kanssa, ollaan hyvin saatu järjestettyä aikaa molemmille sekä yhdessä, että erikseen vaikka onkin kolmas osapuoli joka täytyy huomioida kaikessa. Mutta hyvin onnistuttu pitämään suhdetta yllä, vaikka aluks pelkäsin ettei riitä aikaa toisille. Rolleakaan ei olla unohdettu, sen kanssa vietetään aikaa kaksin sit pitkillä lenkeillä. 🙂

Niin joo, mulla on pieni painonvartija kans täällä kotona.
Nimittäin joka ikinen kerta (Tosiaan joka ikinen kerta) , kun oon alottamassa syömään, oli se mitä tahansa, niin samantien tyttö herää kuin taikaiskusta ja alottaa armottoman metelin. Ville kyllä saa syödä rauhassa, mutta heti kun olis mun vuoro, niin eih, ei mitään armoa!
Pysyypä paino kurissa 😀 Tyttö itse sen sijaan kerryttää melkosta tahtia tuota painoa, eilen oli neuvola, ja puntari näytti 4330g! Vähän yläkäyrillä mennään, mutta mua se ei haittaa, saa mun puolesta syödä just niin paljon kun haluaa! Eipähän tartte nälästä kärsiä.
Pituus katsotaankin vasta parin viikon päästä, vaikka olisin kovasti sen halunnut jo tuolla käynnillä tietää. Osa vaatteista nimittäin käynyt jo pieneks, niin kai sille nyt muutama sentti ainakin on jo tullut lisää?


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *