Tänään lähti sitten viikko 40 käyntiin!
Ei puhettakaan, että puskisin itseäni vielä kahteen osaan.. Kai sitä on vaan luovutettava ja antauduttava tähän odotteluun.
Tyttö tulee sit kun niin haluaa, eikä nuo vippaskonstitkaan edistä asiaa mitenkään, kun se pitää kynsin/hampain kiinni pikkuyksiöstään…
Oon tosiaan kokeillut ne kuuluisat kolme S:ää (Sauna-Seksi-Siivous). Eilen jopa puunasin kaikki ovet ja ovien karmitkin puhtaaks.
Lenkkeilyä, jopa kotona parina iltana pyörinyt tunteja ympäriinsä, kun en ulos viitsinyt enää lähteä.
Akupainantaa.
Ruokaöljyä (??!), jonka olis ilmeisesti ollut tarkoitus pistää vatsaan toimintaa ja täten aiheuttaa suppareita. P**kan marjat, ei yhtikäs mitään muuta, kuin että sain vaan kamalan närästyksen. Ja tuon vinkin kuulin sukulaiselta, joka saanut vinkin mun toiselta mummolta, joten elättelin jo kovasti toiveita. Jos se niillä tepsinyt monenmonta kertaa (mummon lapsikatras taitaa olla noin 8 lasta, ja tää vinkin antaja on yksi niistä lapsista, joka itsekin jo aika suuren perheen perustanut), niin miksei mulle ollut mitään apua tästä keinosta?
Muuten tää ei edes olis niin turhauttavaa, ja ajankulukseen vois tuollasia keinoja kokeilla, mutta kun nuo kivut!
Kivut, jotka saa mut niin paljon haluamaan tuon vauvan jo ulos.
Vielä kun noista kivuista osa on sellasia ”ennakoivia”,( jotka pitää kokoajan toiveita yllä, että pääsis lähtemään) eli menkkamaista polttoa alavatsalla ja alaselässä, erityisesti supistusten aikaan.
Oon kerran jo kellotellutkin suppareita, jotka tuli jo 3-9min välein, nämä lähes kivuttomina kylläkin, niin odottelin sit yön yli, jolloin ne oli ylläripylläri loppunut.
Sit ihme nippailuja, vihlasuja, painontunnetta (saan käydä veskissä valehtelematta puolentunnin välein) ja on tuo tyttökin jo rauhottunut kummasti tuolla, ei möyryä läheskään yhtä paljoa kuin aiemmin.
Niin kyllä se nyt vähemmästäkin alkaa ärsyttään, kun mitään ei silti tapahdu.
Vatsa painaa, toinen jalka turpoaa, närästää, pissattaa, ällötyttää ja väsyttää.
Nyt aion vaan tyytyä kohtalooni, ja antaa tytön tulla sitten kun hän itse niin haluaa. Oon niin kyllästynyt tähän odotteluun, etten jaksa enää edes stressata koko asiaa. (Tietty tää ajattelutapa sitten onkin jotain kohtalon ivaa, ja synnytänkin ens yönä.. (Pakko vielä pieniä toivonpilkahduksia näyttää, hah..))
Taidan tästä siirtyä vain sohvalle ottamaan aamupäikkärit. Eihän siitä ole kuin tunti kun nousin ylös. Mutta because i can, that´s why.
